Valehtelisin, jos väittäisin...

 

Puhuttaessa ihmisen hyvistä luonteenpiirteistä moni mainitsee sellaisiksi luotettavuuden, uskollisuuden ja rehellisyyden. On kuitenkin joitakin tilanteita, joissa rehellisenä oleminen voi olla haasteellista. Valehtelisin, jos väittäisin osaavani olla aina rehellinen. En tarkoita niitä hetkiä, joissa esimerkiksi hiljaisuudella tai harmittomalla valkoisella valheella on aikansa ja paikkansa vaan niitä, joissa minun tulisi osata kuunnella itseäni ja siten olla rehellinen ennen kaikkea itselleni. Se voi olla yllättävänkin vaikeaa, mutta onneksi sitä taitoa voi opetella.

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, kuinka tärkeää meidän olisi tuntea itsemme ja sisimpämme; ne pienet ja suuret palaset, joista meidän minuutemme on rakennettu. Voit käydä lukemassa kirjoitukseni täältä. Jotta pystymme vastaamaan kysymykseen kuka minä olen, meidän tulee ensin tutustua itseemme perinpohjin. Meidän tulee olla aidosti kiinnostuneita siitä, minkälaisia tunteita, tarpeita, ajatuksia ja pohdintoja sisällämme kasvaa. Minkälaisista vahvuuksista, heikkouksista, arvoista ja asenteista olemme itsemme rakentaneet? Mistä meidän syvin minuutemme on rakennettu?

Tuo syvimmän minuutemme palaset alkavat muodostua siitä päivästä alkaen, kun synnymme, ja ne muuttavat muotoaan ja olemustaan koko eliniämme ajan. Siksi itseensä tutustuminen ei ole vain hetken aikaa kestävä harjoitus vaan koko olemassa olomme ajan kestävä prosessi. Sitä voi ja täytyykin opetella, ja tuskin meistä kukaan tulee siinä koskaan täydelliseksi mestariksi. Mitä tietoisemmin sitä tekee, sitä automaattisemmaksi siihen liittyvät toiminnot tulevat. Kun itsensä kuuntelemiseen ja omiin tuntemuuksiinsa kiinnittää tietoisesti huomiota, ne muuttuvat olennaiseksi osaksi elämää. Eräs minulle läheinen ihminen kertoi minulle kerran, että hän oli viimeinkin alkanut kuulla ja kuunnella itseään, ja se oli tuntunut hänestä todella hyvältä. Sen oivaltaminen oli myös todella merkityksellistä.

Itsensä tuntemiseen, hyväksymiseen ja rakastamiseen liittyy vahvasti myös taito osata olla itselleen rehellinen. Kun ihminen osaa kuunnella itseään ja on aidosti itsensä puolella, hän osaa silloin olla  myös rehellinen ja uskollinen itselleen. Ihminen tietää silloin, mikä on hänelle hyväksi ja mitä hänen tulee tehdä voidakseen olla hyvänä itsensä kanssa. Ihmisen omat olemisen rajat piirtyvät tarkemmiksi, oma oleminen vahvistuu ja tulee näkyvämmäksi. Myös itsemyötätunnon kokeminen itseään kohtaan tulee helpommaksi.

Omia valintojaan ja toiveitaan on toisinaan hyvä myös kyseenalaistaa ja pohtia niiden takana olevia aitoja, rehellisiä ajatuksia ja tarpeita. Onko omien valintojen taustalla oikeasti omat tarpeet vai tekeekö niitä vain siksi, koska niin pitää tehdä tai koska muutkin tekevät niin. Silloin on hyvä kysyä itseltään, olenko minä oikeasti tällainen? Mitä minä oikeasti tarvitsen ja kaipaan? Mikä valinta tai teko on minulle itselleni hyväksi?

Toisten ihmisten ja kaiken elollisen kunnioittaminen ja huomioonottaminen ovat ihmisyyden ja inhimillisyyden perusarvoja. Niitä ei sovi koskaan unohtaa. Näiden arvojen noudattamista ei tule kuitenkaan tehdä oman itsensä ja omana itsenään olemisen kustannuksella. Ihminen voi olla oman itsensä puolella ilman, että se vähentää toisten huomioimista ja kunnioittamista. Itseään tulisi kunnioittaa ja rakastaa tasapainoisesti juuri sen verran, että pysyy itselleen uskollisena eikä kadota omaa itseään.

Mitä enemmän osaamme ottaa oman itsemme huomioon kuuntelemalla, arvostamalla, hyväksymällä ja olemalla rehellisiä itsellemme, sitä enemmän osaamme myös kunnioittaa ja arvostaa toisia ihmisiä.

Rakkaudella,

Mira ❤