Kuka minä olen?

"Itsetuntemus on kykyä havaita omia ajatuksia, tunteita, tarpeita ja toiveita, vahvuuksia ja kehittämistarpeita. Se on myös kykyä erottaa nämä ulkomaailmasta sekä toisten ajatuksista, tunteista ja tarpeista." (Mieli ry; Tutustu itseesi)

Elämä ympärillämme muovaa meitä helposti huomaamattamme kaltaisekseen. Se vaikuttaa toisiin meistä vahvemmin kuin toisiin. Se mitä olemme kokeneet ja nähneet oman historiamme aikana, on tehnyt meistä sen ihmisen, joka katsoo meitä edessämme olevasta peilistä tänään. Siihen vaikuttaa myös se, miten ja minkälaisin silmin itse katsomme itseämme. Minkälaisena ihmisenä näemme itsemme? Mitä vastaisimme, jos meiltä kysyttäisiin, kuka minä olen?

Jotta osaisimme vastata tuohon tärkeään kysymykseen, meidän tulee ensin tutustua itseemme. Meidän kaikkien olisi hyvä kääntää katseemme silloin tällöin myös itseemme ja olla kiinnostuneita siitä, mitä sisällämme oikeasti on. Minkälaisia tunteita, tarpeita, ajatuksia ja pohdintoja sisällämme kasvaa. Minkälaisista vahvuuksista, heikkouksista, arvoista ja asenteista olemme itsemme rakentaneet. Mistä meidän syvin minuutemme on rakennettu? 

Entä osaammeko vastata kysymykseen, miksi reagoimme johonkin asiaan siten, kuten reagoimme? Tai miksi tunnemme niin kuin tunnemme? Saatamme tunnistaa jonkin sisällämme heräävän tunteen erilaisissa tilanteissa, mutta osaisimmeko vastata, mistä tunne johtuu ja mistä se on saanut alkunsa.

Sen lisäksi, että käännämme katseemme hetkeksi itseemme, meidän olisi hyvä myös katsoa sekä menneeseen että tulevaan. Takanamme olevat kertaalleen jo kuljetut polut johdattavat meidät elämänhistoriamme kohtiin, jotka saattavat auttaa meitä ymmärtämään erilaisia tunnereaktioitamme. Ja se puolestaan ohjaa meitä miettimään, miten haluamme toimia asian suhteen tulevaisuudessa; olemmeko tyytyväisiä tapaamme toimia vai haluaisimmeko kenties muuttaa siinä jotain. 

Itsensä kanssa keskusteleminen ja itseensä tutustuminen lisää mahdollisuuksiamme saavuttaa sellainen elämä, joka on tarkoitettu juuri meitä varten. Silloin ihminen voi elää vahvemmin omien arvojensa mukaisesti ja pystyy siten asennoitumaan omaan itseensä kunnioittavammin.

"Se miten kuuntelee omia ajatuksiaan ja tunteitaan ja asennoituu itseään kohtaan, on ensiarvoisen tärkeää omalle hyvinvoinnille. Samalla se muodostaa perustan vuorovaikutustaidoille, sille, miten kuuntelemme ja kohtaamme toisia." (Mieli ry; Itsen tuntijaksi: viisi vinkkiä minätietoisuuteen ja minäviesteihin)

Jotta ihminen voi kohdata toisen ihmisen aidosti kuunnellen, toisen tarpeet tunnistaen, ihmisen on ensin osattava vastata kysymykseen kuka minä olen? Kun tunnistamme omat ominaispiirteemme, syvimmät tunteemme ja tarpeemme, vasta sitten osaamme tunnistaa niitä myös toisessa. Meidän on ensiarvoisen tärkeää oppia kuulemaan ja kuuntelemaan myös itseämme, kuten myös toisiammekin. Omat ajatuksemme ja asennoitumisemme itseämme kohtaan näkyvät tavassamme kohdata muita ihmisiä. Jos tunnistamme omat vahvuutemme ja merkittävimmät luonteenpiirteemme, osaamme hyödyntää niitä positiivisesti myös kohtaamiemme ihmisten parissa. Samoin itsessämme tunnistamamme heikkoudet mahdollistavat itsemme kehittämisen ja itsemme ymmärtämisen paremmin.

Tutustu ensin itseesi, ole raadollisen rehellinen itsellesi ja opettele rehellisesti rakastamaan itseäsi. Sen jälkeen käänny vierelläsi istuvan ystäväsi puoleen ja kerro hänelle, kuinka paljon arvostat hänen läsnäoloaan.

Rakkaudella,

Mira 

Kommentit

Suositut tekstit