Pienen lapsen hyvyys asuu meissä kaikissa

Olin eräänä päivänä kävelyllä koirani kanssa, kun satuimme puiston kohdalle, jossa oli pieni lapsi leikkimässä. Koirani huomasi heti lapsen lähestyvän meitä ja jäi hetkeksi seuraamaan tämän touhuja. Selvästi mitään pelkäämätön lapsi tepasteli itsevarmana luoksemme, ja minä varmistin ettei koirani innostuksissaan pelästytä pientä liiaksi. Sen enempää asiaa miettimättä päättelin, että lapsi oli halukas tulemaan silittämään koiraani. Lapsi ei kuitenkaan ottanut juurikaan kontaktia koiraani vaan pikemminkin minuun. En silti ymmärtänyt, mitä hänellä oli mielessä, kunnes kuulin lapsen seurana olleen aikuisen huutavan vähän matkan päästä: "Haluatko antaa kukan hänelle?" 

Vasta silloin tajusin, että lapsella oli kädessään yksi voikukka, jota hän ojensi innokkaasti minua kohti. Hieman häkeltyneenä otin kukan varovaisesti vastaan ja kysyin samalla lapsen nimeä. Arviolta 3-vuotias tyttö esitteli itsensä reippaasti, ja minäkin kerroin hänelle sekä oman nimeni että vieressäni intopiukassa istuvan koirani. Kiitin vuolaasti tyttöä ihanasta kukasta ja toivotin hänelle oikein mukavaa päivänjatkoa.

Jos häkellyin saamastani huomionosoituksesta jo itse tuossa tilanteessa, pasmani menivät totaalisen sekaisin, kun tajusin mitä juuri oli tapahtunut. Tuo ihana pieni lapsi näytti minulle kaikella vilpittömyydellään ja hyvyydellään sen, mikä minulta oli selvästi päässyt unohtumaan. Jossain tuolla tunteideni syvyyksissä oli kohta, johon tuo lapsi osui. Se kosketti erityisesti minun itseni sisällä olevaa pientä lasta. Sitä sisäistä lasta, joka asuu meissä kaikissa ja jonka hyvyys ei katoa meistä mihinkään elämämme aikana.

Lapsenomainen ennakkoluulottomuus ja luottamus elämään saattaa kadota meistä erilaisista syistä. Saatamme joutua kohtaamaan vastoinkäymisiä, jotka pakottavat meidät suojautumaan ja rakentamaan ympärillemme muurin. Sydämemme saattaa kovettua selviytyäkseen elämän kolhuista. On kuitenkin hyvä muistaa, että tuon kivimuurin takana me olemme edelleen niitä pieniä lapsia, jotka aikanaan syntyivät tähän maailmaan luottavaisina ja hyvyyteen uskovina. Siksi on mahdollista löytää tie takaisin sen saman hyvyyden lähteelle. Voimme ottaa tämän pienen sisäinen lapsemme hellään syleilyymme ja kertoa hänelle, että kaikki on hyvin.

Joskus elämä pakottaa meidät sivuuttamaan itsemme asettamalla poluillemme väliin hieman liiankin suuria esteitä. Silloin saatamme tyystin kadottaa itsemme. Mutta me voimme missä tahansa vaiheessa yrittää kääntyä katsomaan ja kuuntelemaan itseämme sisältä päin. Voimme itse yrittää olla vastuullisia ja turvaa antavia aikuisia, joka meiltä on saattanut puuttua jossakin kohtaa elämää. Me itse voimme olla niitä, joita tuo pieni lapsi sisällämme tarvitsee, niitä jotka antavat hänelle turvaa ja lohtua. Ihminen ei selviydy elämästä pelkän fyysisen ravinnon turvin. Sen lisäksi ihmisen on tärkeää saada kokea olevansa turvassa. Me kaikki tarvitsemme varman tiedon siitä, että voimme luottaa meitä ympäröivään maailmaan eikä kukaan jätä meitä yksin.

Uskon, että tuo puistossa kohtaamani lapsi koki hyvin vahvasti olevansa turvassa omassa maailmassaan. Hänellä oli suuri sydän, jossa oli vilpitöntä halua kohdata vieras ihminen ja tehdä tälle hyvää. Kohtaaminen ei välttämättä ollut hänelle mitenkään tavallisuudesta poikkeava, mutta minulle se oli sitä sitäkin enemmän. Tuo pieni lapsi kosketti olemassaolollaan minussa jotain sellaista, jonka arvo on minulle mittaamaton. Ja se on onneksi jotain sellaista, joka ei häviä meistä mihinkään vaan se on meissä ihan jokaisessa aina. Toivon, että voimme jokainen ottaa tuota pientä sisäistä lastamme kädestä kiinni ja kertoa hänelle, että me olemme hänen turvanaan, tapahtui mitä tahansa. Siten voimme myös itse saada tärkeän kokemuksen turvasta ja huolenpidosta. Se kuljettaa meitä kohti syvempää ymmärrystä, itsemyötätuntoa ja elämän hyvyyttä.

Rakkaudella,

Mira ❤